Paavi Franciscus Tallinnassa

Ei ole varmaankaan suuri salaisuus, että paavi Franciscus on erityisen pidetty juuri fransiskaanien keskuudessa. Onhan kyseessä ensimmäinen paavi, joka valitsi nimensä pyhän Franciscuksen mukaan. Moni näkee hänen vaatimattomassa olemuksessaan ja köyhien etusijalle asettamisessaan paljon samaa kuin Assisin il Poverellossa. Emmekä me suomalaiset maallikkofransiskaanit ole paavirakkaudessamme mikään poikkeus. Niinpä kun sain keväällä kuulla, että pyhä isä saapuisi Tallinnaan osana syyskuussa tekemäänsä Baltiaan suuntautuvaa apostolista matkaansa, tiesin, että minun olisi päästävä paikalle.

Tiistai 25.9. oli koittanut Suomenlahden etelärannikolla koleana ja tuulisena. Onneksi veli aurinko välillä lähetti pikkusisar fotoneitaan pilvien lomasta  kylmien jäsentemme lohduksi. Oli iltapäivä ja tärisimme vaimoni Emilian kanssa Vapauden aukion reunalla huteralla puupenkillä. Edessä olisi matkan huipennus: paavillinen messu kymmentuhatpäiselle kirkkokansalle ja yleisölle. Odottavaan jännitykseen ja fyysiseen epämukavuuteen sekoittui pelkoa alla tutisevan istumavälineen kestävyydestä - sitä ei ainakaan huojentanut se, että takanamme yksi penkeistä sortui paukahtaen pyhiinvaeltajaparkojen pakaroiden alla. Onneksi kukaan ei loukkaantunut. Päätin kohdistaa painoni jaloille ja olla mahdollisimman liikkumatta. Reumaatikkona tunsin ylipäätään kiitollisuutta, että sain lepuuttaa hetken jalkojani ja selkääni.

Vähän ennen neljää aukion Vanhan kaupungin puoleiselta sivustalta alkoi kuulua huutoa. Viron ja Vatikaanin liput heiluivat villisti ihmisten käsissä. Paavi saapuisi! Kysyin nopeasti Emilialta, tahtoisiko hän mennä katsomaan. 

-Mene sinä vain, jos haluat, kuulin takaani kiiruhtaessani kohti reuna-aitaa. 

Pyhä isä kulki papamobilellaan hurraavien ihmisten keskellä. Kaivoin taskustani kännykän ja räpsin villisti kuvia. Franciscus vilkutti, kätteli ja säteili vilpitöntä hymyään. Tunsin hänet nähdessäni, että tuollainen ilo ja lempeys voi olla lähtöisin vain itsestään Kristuksesta. 

-Papa Francesco, huusin möreällä äänelläni hänen tullessaan kohdalleni ja kurotin kättäni.

Kevyt kosketus kämmenselkään, ja hän oli jo mennyt ohitseni. Paavin käsi tuntui omassani kylmältä ja pehmeältä. Koko ihminen tuntui yhtäkkiä konkreettiselta, hauraalta ja kovin haavoittuvalta. Kuinka sopivaa tämä olikaan: Franciscushan on koko paaviutensa ajan korostanut, ettei kristittyjen tule pitää häntä itseään minään, vaan seurata vain Häntä, jonka palvelija paavikin on. "Kristuksen palvelijoiden palvelija".

Pyhässä messussa paavia avusti satakunta pappia - näiden joukossa myös lukuisia meidän suomalaisten seurakuntiemme paimenia, piispamme Teemu mukaanlukien. Luoja oli meille uskoville armollinen ja piti sateen loitolla, vaikka välillä näyttikin siltä, että vettä tulisi niskaamme milloin tahansa. Itse messu oli kaunis ja juhlallinen niin kuin paavilliselta messulta sopii odottaakin.

Saarnassaan paavi vertasi päivän lukukappaleeseen (2. Moos. 19:1) viitaten Viron kansaa Egyptin orjuudesta vapautettuun Israeliin. Hän kuitenkin varoitti vaarasta palvella vieraita jumalia, kuten kävi heprealaisille autiomaassa. Kristityillä valittuna kansana on erityinen velvollisuus koko maailmaa kohtaan.

"Meidän täytyy näyttäytyä lähellä toisia olevina, kykenevinä mietiskelyyn, myötätuntoon ja valmiuteen viettää aikaa toisten kanssa niin usein kuin välttämätöntä. Tämä on “rinnalla kulkemisen taitoa”. Sitä toteutetaan ”läheisyyden” parantavalla rytmillä, kunnioittavalla ja myötätuntoisella katseella, joka kykenee parantamaan, vapauttamaan ja rohkaisemaan kasvua kristillisessä elämässä."

Paavin koko saarna on luettavissa sivustolla katolinen.fi.

Pyhän isän vierailu Virossa oli tietenkin tärkeä myös meille katolilaisille Suomessa. Meitä olikin saapunut Tallinnaan runsain joukoin - tämän saattoi jo päätellä Vapauden aukiolle heiluvien siniristilippujen määrästä. Tuntui, että niitä vilisi suorastaan enemmän kuin Vatikaanin tai Viron vastaavia. Katolisen tiedotuskeskuksen johtaja Marko Tervaportti arvioi Ylelle, että lähes viidensadan seurakuntien kautta matkustaneiden lisäksi itsenäisesti matkustavia saattoi olla toinen mokoma. 

Yöllä en saanut unta. Kaikki tapahtunut, ja sen herättämät tunteet ja ajatukset pitivät Nukkumatin loitolla. Ruumiini kävi edelleen ylikierroksilla. Olin nähnyt paavi Franciscuksen! Istuin tuntikausia hostellimme kylmällä parvekkeella Kalamajan kaupunginosassa tuijotellen tummaa yötaivasta ja autojen valoviiruja alla avautuvalla kadulla. Lopulta uupumus sai voiton, ja nukuin sikeästi seuraavaan Baltian laupiaaseen aamuun saakka.

Elias Hämäläinen OFS nov

Kuvat: Elias Hämäläinen