Franciscuksesta tuli köyhien apostoli mutta hänen oma taustansa ei viitannut uudistajan uralle. Hänen isänsä Pietro di Bernardone oli menestyvä kangaskauppias ja harjoitti todennäköisesti myös pankkitoimintaa senaikaisella tavalla. Franciscus sai opetusta liike-elämän alkeissa ja seurusteli nuoruudessaan pääasiassa rikkaiden perheiden jälkikasvun kanssa. Hänellä oli nuorena oma käyttötili, jonka isä lopulta lakkautti. Varakas tausta näytti antavan hänelle turvatun ja leveän elämän. Jumalalla oli kuitenkin varattuna toisenlainen ura.
 |
| Pyhä Franciscus. Annibale Carracci, 1585 |
Franciscuksen kääntymys tapahtui hänen sisäistäessään apostoleille annetun käskyn olla ottamatta rahaa tai tavaraa mukaansa lähetystehtävään. Tästä hetkestä Franciscus näki elämänsä matkana pitkin Kristuksen tietä. Hän luopui tarpeettomasta taakasta, rahoistaan ja tavaroista, alkaen kirjaimellisella tavalla seurata Kristusta. Seuraamisen ytimeksi muodostui Franciscukselle köyhyys ja hän saikin omana aikanaan kutsumanimen poverello - pieni köyhä. Tässä ilmenee hänen keskeisen ajatuksensa, joka oli ristiriidassa ympäröivän maailman ideologian kanssa - silloin ja nyt.
Oman itsensä suhteen Franciscus oli radikaali. Bonaventuran lyhyempi legenda kertoo: Hän piti köyhyyttä iankaikkisen perintöosansa panttina ja kaikkea katoavaa arvokkaampana. Maailman pettäviä rikkauksia hän ei pitänyt minkään arvoisina, vaan vain lainana, joka on myönnetty hetkeksi. Siksi hän rakasti köyhyyttä enemmän kuin mitään varallisuutta ja halusi voittaa siinä kaikki muut.
Franciscus oli myös mustasukkainen köyhyyden suhteen. Bonaventura sanoo: Jos Franciscus näki jonkun olevan puettu köyhemmin kuin hän itse, hän heti nuhteli itseään ja pakottautui jäljittelemään tätä; hän kilpaili kuin kateellisena köyhyydessä ja hengeltään jalona pelkäsi siinä häviävänsä. Koska Franciscus näki kaikissa kohtaamissaan köyhissä Kristuksen kuvan, hän antoi heille auliisti kaiken saamansa, vieläpä välttämättömänkin; hän jopa piti velvollisuutenaan antaa se heille ikäänkuin se olisi ollut heidän omaisuuttaan.
Franciscus ei ollut välinpitämätön ihmisen välttämättömistä tarpeista. Kuitenkin hän vastusti materiaalisen maailman ylikorostamista ja korosti työntekoa: ei raha vaan työ oli silta, joka oli ylitettävä. Työn ja toimeentulon välillä oli lineaarinen suhde ja raha on loukku kristillisille hyveille Rahan tehtävä maailmassa on olla vaihdon väline, arvon mitta ja arvon säilyttäjä ja Franciscus näki kahteen jälkimmäiseen liittyvät vaarat: rahan käyttämisen kaiken mittana ja sen kahmiminen rikastumisen takia. Toisin kuin työsuoritus, raha voi ahneen käsissä lisääntyä epäsuhteessa tehtyyn työhön ja todellisiin tarpeisiin. Ilman rahaa suhde työn ja toimeentulon välillä säilyy viivasuorana ja elämässä säilyy työn ilo ja tyydytyksen tunne. Franciscus näki rahan elämänilon tuhoajana.
Franciscus vastusti pyrkimystä materiaaliseen turvallisuuteen katsoen että vain Jumala antaa elämässä varmuuden ja vakuuden. Kuitenkaan Franciscus ei ollut sosiaalireformaattori, vaikka vastustikin rahan valtaa. Hän sisäisti köyhyyden ja perusteli sen Kristuksen seuraamisena, kristologiselta pohjalta. Franciscus ei suoranaisesti ottanut kantaa maailman asioiden järjestelyyn eikä tulon tai omaisuuden jakautumiseen. Hän otti kantaa sielun mahdollisuuksiin päästä Jumalan luo ja tätä tavoitetta haittaaviin tai edistäviin tekijöihin.
Franciscuksen ajattelutapa oli protesti Italian kaupankäynnin tarpeisiin syntynyttä uutta raha- ja pankkitaloutta vastaan, joka näytti syrjäyttävän kristillisen ajattelutavan. Rikkaiden ja köyhien eriytyminen ilmeni niissä monissa liikkeissä, jotka syntyivät samantyyppisen näkemyksen siivittäminä. Vain Franciscus korosti ilon merkitystä ja Köyhyyttä itsenäisenä, arvokkaana objektina. Franciscuksen maailma oli laajempi kuin muilla ihmisillä. Hän näki maailman duaaliteetin; mystisen ulottuvuuden ja käytännön maailman, yhtä aikaa tämän ja tuonpuoleisen. Omistuksen kohteiden arvon hän mittasi tässä laajemmassa maailmassa. Hän halusi omistaa pysyvää eikä väliaikaista, taivaallista eikä maallista. Köyhyys oli ohjelmanjulistus ja Bonaventura kutsuukin Franciscusta Köyhien Patriarkaksi.
 |
Pyhän Franciscuksen mystinen avioituminen Rouva
Köyhyyden kanssa. Stefano di Giovanni, n. 1440 |
Allegoria: Domina Paupertas
Köyhä oli Franciscuksella enemmän kuin adjektiivi. Franciscus näki jumalallisten hyveiden - uskon, toivon ja rakkauden - ohella kolme evankelista hyvettä (consiglia evangelica): köyhyyden, kuuliaisuuden ja naimattomuuden, joihin kaikkiin hän velvoitti lähimmät seuraajansa. Tärkein oli köyhyys, jonka Franciscus personoi Rouva Köyhyytenä, Domina Paupertas. Tunnetuimpia Pyhään Franciscukseen liittyviä legendoja on hänen allegorinen romanssinsa Rouva Köyhyyden kanssa. Rouva Köyhyys oli rakkauden kohde, substantiivi, aarre ja rahan vastakäsite, ilon ja kiitoksen aihe.
Bonaventuran sanoin: Kun hän nyt Kristuksen Jeesuksen rakkaudesta halveksi kaikkea talonsa tavaraa pitäen sitä tyhjän arvoisena hän tunsi löytäneensä kätketyn aarteen ja kallisarvoisen ja hohtavan helmen. Hän halusi saada ne haltuunsa ja päätti siksi luopua kaikesta omistamastaan ja tehdä pyhän kaupan: vaihtaa maalliset liiketoimensa evankeliumin työksi.
Franciscus käytti aikansa tapaan allegoriaa esittääkseen ajatuksensa. Allegorian tematiikka keskittyy kahteen päähahmoon: Rouva Köyhyyteen ja toisaalta Ahneuteen, joka ei ollut mikään veli Ahneus vaan kiusaaja, joka vietteli Franciscuksen seuraajia kompromissien tekoon. Franciscuksen maailmannäkemyksessä maallinen omaisuus sitoo ihmisen maallisiin huoliin, kiusauksiin ja tuskiin ja vie hänen aikansa ja huomionsa. Perspektiivi kaventuu vain tähän maailmaan. Omaisuuden vaihtaminen maallisesta taivaalliseen vie ihmisen pelastuksen tielle.
Franciscus oli tietoinen siitä, että näkemys ei ollut suosittu ihmisten keskuudessa. Bonaventura sanoo: Mutta tuohon aikaan Aadamin lapset eivät puhuneet eivätkä kuulleet, joten he eivät halunneet keskustella eivätkä puhua köyhyydestä. He vihasivat köyhyytä väkevästi, niinkuin he vihaavat nykyäänkin, eivätkä he kyenneet puhumaan siitä rauhallisesti kyselijälle.
Kun tavalliset ihmiset ajattelivat näin, ylhäiset suhtautuivat uuteen ajatustapaan vieläkin vihamielisemmin. Edelleen Bonaventuraa siteeraten: Kuultuaan häntä ylhäiset vastasivat hänelle vieläkin tylymmin: Mikä on tämä uusi oppi, jonka sinä tuot korviimme? Olkoon tämä etsimäsi köyhyys aina oma osasi ja lastesi ja jälkeläistesi sinun jälkeesi. Me sen sijaan haluamme nauttia huvituksista ja olla ylen määrin rikkaita, sillä lyhyt ja surkea on elämämme aika, eikä ole parannuskeinoa ihmisen kuolemaa vastaan.
Bonaventura toteaa, että Franciscuksen ratkaisu oli kerätä samanmielisiä tovereita ja pyrkiä jaloon köyhyyteen yhdessä heidän kanssaan. Yksinäiselle tie on vaarallinen mutta ystävät auttavat, kun tie muuttuu vaikeaksi. Franciscus näki tien köyhyyteen matkana vuorelle, samalla tavoin kuin monissa Raamatun kohdissa, missä Jumalaa lähestytään vuorella. Franciscukselle vuori on sekä paikka lähellä Jumalaa että allegoria evankelisen köyhyyden saavuttamisen vaikeudesta.
Franciscus personoi köyhyyden tehdäkseen eron siihen sosiaaliseen surkeuteen, joka oli hänen aikanaan nähtävissä Italiassa. Rouva Köyhyys ei ole ihmisen pakkotila vaan spirituaalinen tavoite, joka avaa tien Taivaan valtakuntaan. Ne jotka ovat pakosta köyhiä eivät arvosta tilaansa. Kuten Bonaventura sanoo: Kaikille eläville sinä olit perin vastenmielinen, kaikki pakenivat sinua, ja kaikki karkoittivat sinut luotaan, jos vain kykenivät. Ja vaikka jotkut eivät voineetkaan kokonaan paeta sinua, et sen vuoksi ollut heistä vähemmän vastenmielinen ja vihattava.
Köyhyyden valtakunta ei ole siis tästä maailmasta vaan taivaasta ja tässä syntyy ristiriita mystisen köyhyyden ja tämän maailman reaalisen köyhyyden välillä.
 |
| P. Franciscus ja Rouva Köyhyys. Andrea Sacchi, 1633 |
Duaalisessa maailmankuvassaan Franciscus tunnisti kaksi köyhyyden käsitettä, mystisen ja käytännöllisen, ja kehitti niihin vastaavat toimintaohjelmat.
Franciscuksen Pyhä Köyhyys oli spirituaalinen tavoite ja Taivaaseen pääsemisen
Toisaalta Franciscus tunnisti maailmassa vallitsevan yhteiskunnallisen köyhyyden tilan. Hän tunsi syvää myötätuntoa yhteiskunnallisesti köyhiä kohtaan ja pyrki auttamaan heitä kaikin käytettävissä olevin keinoin. Hänen tavoitteensa oli herkistää veljeskuntansa köyhien tarpeille ja hän näki että vain se, joka on itse vapaa rikkaudesta ja itsekkyydestä, voi ymmärtää osattomia. Franciscukselle köyhyys oli omansa jakamista vähäosaisten ja yhteiskunnan ulkopuolelle suljettujen kanssa, solidaarisuutta, jota omat halut ja tarpeet eivät saaneet rajoittaa.
Franciscus ja rahamaailma
Rahan maailma oli Franciscukselle tuttu. Elämänsä alkupuolella hän sai kaupallista koulutusta ja näki isänsä toiminnan ja siitä seuraavan omaisuuden kertymisen. Tämä ei kuitenkaan johtanut häntä rahan hankkimisen korostamiseen. Tästä Franciscus sanoutui irti koko elämänsä ajan. Hän ei nähnyt rahaa tavoitteena vaan välineellisesti: aluksi välineenä huvituksiin ja mukavaan elämään. Kääntymisensä jälkeen hän näki rahan välineenä hyvän tekemiseen. Lopulta hän luopui rahan käsitteestä ja kielsi sen myös tovereiltaan. Hän varoitti Ahneuden tarjoamasta kompromissista - rahan kahmimisesta näennäisesti hyviin tarkoituksiin. Kuitenkin Franciscus lopulta salli tertiaareille vapaammat säännöt. Tämä oli myönnytys - ei Ahneudelle, vaan maailman toiminnalliselle olemassaololle. Rahan maailma oli ikäänkuin maisema jonka kautta oikea Tie kulkee.
Franciscus hyväksyi reaalitalouden mutta tunsi syvää epäilystä rahataloutta kohtaan, jonka hän näki kärsimyksen ja Jumalasta irtautumisen lähteeksi. Koronotto oli Kirkon kieltämä, joten Franciscus jo lähtökohtaisesti näki pankkitoiminnan syntisenä. Franciscuksen visio on seurausta hänen uskonnollisesta minimalismistaan. Omaisuuden kerääntyminen aiheuttaa vihaa ja kitkaa, joka estää yhteiskuntaa tulemasta yhtenäiseksi Jumalan leiväksi. Spirituaalinen Köyhyyden tavoittelu tekee mahdolliseksi meidän muuttumisemme pisteiksi Jumalan suunnitelmassa. Franciscus ei vaatinut tertiaareja eroamaan maailman rakenteista mutta vaati meitä hylkäämään sen ideologiat. Evankeliumin sanoin (Joh 17:14-16):
Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu.
Tämä on usein tiivistetty muotoon: "Eläkää maailmassa mutta älkää maailmasta".
Franciscuksen perintö
Franciscuksen perintö on laaja ja syvä. Fransiskaanisuus on Kristuksen työväline jonka tulee kehittyä vastaamaan ihmiskunnan muuttuvia kiusauksia ja ongelmia. Nämä ongelmat ovat monimutkaistuneet mutta perustavat elementit ovat samat: ihmistä kiusaavat heikkous ja turvattomuus, joka johtaa ahneuteen. Franciscus etsi uusia työtapoja ja menetelmiä teroittaa kristinuskosta leikkaava väline Jumalan tahdon toteuttamiseen. Niin meidänkin pitäisi tehdä. Monimutkaistuvassa maailmassa tämä on yhä tärkeämpi mutta myös vaikeampi tehtävä, jonka edessä meidän on kehitettävä havaintokykyämme tarkemmaksi seurataksemme Ahneuden yhä hienorakeisemmaksi muuttuvaa kuviota.
Franciscus eli syvän feodalismin aikaa, jolloin ruhtinaiden hallitessa rahatalous muotoutui ja etsi ensimmäisiä ilmaisujaan. Feodaaliruhtinaan valta sijaitsi yhdessä linnassa. Nyt rahan maailma on täyttänyt kaikki vallan lokerot. Ahneuden ja vallanhimon verkko on levittäytynyt kaikkialle mutta sen logiikka on muuttumatonta, petojen logiikkaa: syö tai tule syödyksi, rikastu tai häviä näkyvistä. Katolinen kirkko on jatkuvasti muistuttanut tällaisen maailman vaaroista Franciscuksen hengessä, varsinkin viime aikoina. Emerituspaavimme Benedictus XVI sanoi Maailman perhetapaamisessa 2012 seuraavasti:
Näemme, että nykyajan talousteorioissa usein vallitsee utilitaristinen käsitys työstä, tuotannosta ja markkinoista. Mutta Jumalan suunnitelma ja oma kokemuksemme
osoittavat, että yksipuolinen hyödyn ja maksimoidun voiton logiikka ei
edistä harmonista kehitystä, perheiden hyvää eikä oikeudenmukaisen yhteiskunnan
rakentamista. Se tuo mukanaan raivokkaan kilpailun, raskaita epäoikeudenmukaisuuksia, ympäristön turmeltumista, kulutushyödykkeiden perässä juoksemista, jännitteitä perheissä. Utilitaristinen ajattelutapa pyrkii leviämään myös ihmisten välisiin suhteisiin ja perhesuhteisiin ja kutistaa ne pelkästään yksilöllisiin intresseihin sopiviksi. Näin se on uhka sosiaalisen verkoston pysyvyydelle
Hillittömän yksilönvapauden ja hedonistisen elämänasenteen korostaminen on johtanut altruismin ja ihmisten keskeisen solidaarisuuden romahtamiseen, eli juuri siihen mistä Franciscus meitä varoitti.
Kuten Franciscus näki selkeästi, elämme samanaikaisesti kahdessa järjestelmässä. Kristillinen järjestelmä on olemassa sielumme pelastukseksi ja se tunnustaa taloudellisen järjestelmän olemassaolon. Taloudellinen järjestelmä on olemassa maallisen toimeentulomme vuoksi eikä se huomioi kristillistä järjestelmää. Olisi löydettävä tapa, millä ristiriitaiset järjestelmät kykenisivät elämään yhdessä. Ongelmana on se että taloudellinen järjestelmä on muodostunut viime vuosina myös uskonjärjestelmäksi, joka pyrkii syrjäyttämään kristillisen ajattelun ja korvaamaan sen rikastumisen tavoittelulla.
Köyhyys ei ole illuusio mutta rikkaus on illuusio, jossa monet ihmiset haluavat elää. Katolilaisina me uskomme että Jumalan valtakunta on realismin perusta ja elämän todellinen tavoite. Jos tämä tavoite vaatii luopumista maallisista illuusioista, näin on oltava.
Epätasa-arvo, joka on seurauksena rikkauksia luovasta järjestelmästä, ajaa ihmisiä pahuuteen, aidan kummallakin puolella. Rikkaita se ajaa ylpeyteen ja muiden halveksuntaan. Köyhiä se ajaa moraalittomuuteen, rikoksiin, kateuteen ja terrorismiin. Kummatkin se ajaa ahneuteen.
Franciscus ei luopunut omistamisesta vaan vaihtoi omistamisen kohteen tekemällä pyhän kaupan eli sacrum commerciumin, maallisesta taivaalliseen. Hän asetti keskeiseksi omistuksemme laadun. Voimme omistaa työn ilon, hyvän mielen ja tunteen siitä, että tuemme yhteiskuntaa ja muita ihmisiä, jaamme omastamme muille niin paljon kuin voimme. Hylätessään rahan Franciscus hylkäsi toiminnan, joka yksisilmäisesti kerää maallista hyvää. Samalla hän osoitti ajattelevansa että rahan maailma on vaarallinen ja antaa Ahneudelle lukemattomia tilaisuuksia tehdä vahinkoa.
Franciscus pyrki lyhentämään maallista polkua työstä toimeentuloon mahdollisimman lyhyeksi. Rahatalous pyrkii pidentämään polkua ja lisäämään siihen rikastumispisteitä, joissa ihminen voi saada maallista omaisuutta mutta menettää hallinnan sieluunsa. Monesti riittää vain osallistuminen, ei tarvitse edes olla voittajien joukossa. Terve harkintakyky sumentuu ja ihminen menettää luontaisen moraalin tajunsa. Jeesuksen ja Franciscuksen polku on suora tie Jumalan luokse. Jokainen poikkeama lisää riskiä joutua harhapolulle.
Franciscus teki radikaalin päätöksen ja käski seuraajiaan luopumaan rahasta. Sen aikuinen raha tarkoitti kultakolikoita, sekiinejä. Mikä olisi näiden vastine nykymaailmassa? Ehkäpä sellaiset elämän pisteet, joissa ihminen suhteettomasti rikastuu, ottaa moraalisia riskejä ja tuottaa muille ihmisille ja taloudelle mittaamatonta vahinkoa.
Talousjärjestelmään erilaisilla automatiikoilla ulkokohtaisesti ympättävä eettisempi käyttäytyminen ei toteuta rakkautta Jumalaa tai ihmistä kohtaan. Todellinen kristillinen etiikka, joka tunnistaa kaikki eteentulevat moraaliset valinnat, syntyy henkilökohtaisessa kääntymyksessä, henkilökohtaisena valintana ja erillään organisaation sanelemasta käyttäytymismallista. Jos haluamme soveltaa Pyhän Franciscuksen Kristuksen seuraamisen periaatetta, voisimme ainakin pyrkiä noudattamaan kohtuullisuuden sääntöjä - olemmepa sitten tavallisia yksilöitä, ammattisijoittajia, pankinjohtajia, poliitikkoja. Vastuullisten päätösten takana on oltava vastuullinen elämä.
-- Nudus, Nudum Christum sequens
Lähde: Franciscus ja rahan maailma, J. Tarkoma, Fides 12/2012, 1/2013, 2/2013
