Pyhän Franciscuksen päivillä vieras Roomasta
Tänä vuonna järjestettiin taas uudemman kerran pyhän Franciscuksen päivät yhdessä Rauman luterilaisen seurakunnan kanssa 5.-6.10. Tapahtuma oli järjestyksessään toinen ja siitä on tarkoitus tehdä jokavuotinen perinne.
Ohjelmaan kuului luterilaisen ja katolisen messun ohella dosentti Pauli Annalan luento aiheesta ”Varhaisten fransiskaanien elämänmuoto”. Erityisen merkittävää maallikkofransiskaanien kannalta oli, että saimme vieraaksemme fransiskaani-isä Emanuele Rimolin OFM Conv. Roomasta.
—Olen aina ihaillut Pohjoismaita. Suomeen pääseminen oli minulle unelmien täyttymys, kertoi isä Emanuele Länsi-Suomi -lehden haastattelussa.
Meille suomalaisille fransiskaaneille Rauma on luonteva paikka juhlia. Paikkakunnalla sijaitsi keskiajalla fransiskaaniveljien konventti. Vanhassa Raumassa sijaitseva Pyhän Ristin kirkko on veljien 1500-luvun alkupuoliskolla rakentama, ja kuluneet vuosisadat ovat kohdelleet sitä varsin hyvin perintöä kunnoittaen.
—Kirkko on säilynyt läpi vuosisatojen lähes sellaisenaan, en tiedä mitään muuta vastaavaa paikkaa, hämmästeli isä Emanuelekin.
Teksti: Elias Hämäläinen OFS nov, kuva: Stefan Flöper / Wikimedia Commons