sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Kesäretki Raumalle 

Rauma on meille Suomen katolilaisille tärkeä kaupunki ja vaelluskohde. Pyhän Franciscuksen tahdon mukaisesti  minoriitit tulivat Pohjolaan jo 1200-luvulla saarnaamaan kristinuskoa väestölle. He eivät tulleet keskustelemaan pakanoiden kanssa vaan saarnaamaan ja käännyttämään. Kiitos heille.

Fransiskaanimaallikot teki 12.7.2017 tämänvuotisen kesäretkensä Raumalle, tutustumaan Vanhaan Raumaan ja ennen kaikkea Pyhän Ristin kirkkoon. Matkalla olivat mukana Risto Mantovani, Kerttu Mantovani, Liisa Kärkkäinen, Heikki Suominen, Marjatta Tarkoma ja Jarno Tarkoma. Meidät lausui tervetulleiksi ja meitä johdatteli taitavasti pastori Taneli Ala-Opas paikallisesta luterilaisesta seurakunnasta. Kävimme aluksi Franciscus-talossa, jossa seurakunta tarjosi meille kahvit ja meillä oli tilaisuus tavata ja keskustella fransiskaaniseen ajatteluun ja toimintaan kiinnostuneiden seurakuntalaisten kanssa. Tämän jälkeen tutustuimme kirkkoon pastori Tanelin johdolla.


  
Rauman fransiskaaniluostari on kaupungissa keskeisellä paikalla. Luostari rakennettiin Raumanjoen varrelle ja ensimmäinen maininta luostarista on vuodelta 1449. 1500-luvun alussa rakensivat fransiskaaniveljet luostarin kivikirkon, Pyhän Ristin kirkon, joka on säilynyt keskiaikaisessa asussaan. Luostarikirkko on kaksilaivainen, noudattaen fransiskaanien itse rakentamille kirkoille jo 1200-luvulta alkaen tyypillistä pohjakaavaa, mihin kuului myös kuorin rakentaminen päälaivan jatkeeksi. Pastori Taneli piti kirkossa meille myös ekumeenisen hartaustilaisuuden. Kirkkoon tutustumisen jälkeen Taneli näytti meille Vanhaa Raumaa ja sen viehättäviä taloja ja ilmavaa arkkitehtuuria. Lopuksi lounastimme Savilassa.

Matka oli kerta kaikkiaan henkinen ja uskonnollinen kokemus, jota ilman ei olisi halunnut jäädä. Tilaisuus saada koskettaa niitä kiviä, jotka keskiaikaiset veljemme 500 vuotta sitten nostivat paikoilleen ja muurasivat toi palan kurkkuun. Se oli meille kaikille ristinmerkin ja rukouksen hetki.

Teksti ja kuvat Jarno Tarkoma OFS. Ryhmäkuva Kerttu Mantovani.