maanantai 29. lokakuuta 2018

Fransiskaanimaallikot mukana ilmastomarssilla

Fransiskaanimaallikot olivat mukana, kun noin 8 000 ihmistä marssi ilmaston puolesta Helsingissä 20.10. 2018. Kulkue kokoontui eduskuntatalolle vaatimaan puolueita sitoutumaan konkreettisiin tekoihin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tämän jälkeen käveltiin keskustan läpi Senaatintorille. Järjestäjätahoja olivat mm. Greenpeace, Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, Ilmastovanhemmat, Kansalaisareena, Kepa, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi.

Marssijoiden vaatimuksia olivat Suomen irtautuminen fossiilisista polttoaineista viimeistään vuonna 2035, nettopäästöjen saaminen nollaan vuoteen 2030 mennessä ja metsähakkuiden kasvun pysäyttäminen. Järjestäjät myös peräänkuuluttivat, että tavoitteisiin tulee päästä oikeudenmukaisella tavalla.



Miksi fransiskaanimaallikot sitten ovat mukana toiminnassa ilmaston puolesta? Yksinkertaisesti siksi, että se on velvollisuutemme pyhän Franciscuksen seuraajina ja uskovina katolilaisina. Pyhän Franciscuksen hengellisyydessä luontosuhde ja Jumalan kohtaaminen luomakunnassaan ovat keskeisiä pilareita. Vaikka hän ei tietenkään ollut luonnonsuojelija nykyisessä mielessä – eihän modernia ympäristökriisiä saati ympäristöliikettä ollut olemassakaan – voi hänen kyvyssään kokea luonto pyhänä nähdä esimerkin, joka velvoittaa luomakunnan suojeluun. Tässä hengessä pyhä Johannes Paavali II julisti Franciscus Assisilaisen luonnon ja eläinten suojeluspyhimykseksi vuonna 1979.


Myös paavimme Franciscus on korostanut luomakunnan suojelun velvoittavuutta kristityille. Hänen merkittävimpänä kannanottonaan ympäristönsuojelun saralla voitaneen pitää Laudato si' -ensyklikan julkaisemista vuonna 2015. Opetuksessaan paavi kritisoi kulutusideologiaa sekä köyhiä ja luomakuntaa riistävää vastuutonta kehitystä. Erityisesti hän kiinnittää huomiota ympäristön tilan rappeutumiseen ja ilmastonmuutokseen sekä kehottaa ripeisiin toimiin muutoksen pysäyttämiseksi. 


 Teksti: Elias Hämäläinen OFS nov, kuvat Risto Mantovani OFS

perjantai 19. lokakuuta 2018


I n   m e m o r i a m

Jarno Tarkoma OFS


Tietokirjailija ja valtiotieteiden lisensiaatti, fransiskaanimaallikko Jarno Tarkoma kuoli pitkällisen sairauden uuvuttamana 67-vuotiaana 29. heinäkuuta Helsingissä. Hän suhtautui sairauteen tyynesti ja oli loppuun asti täynnä ideoita ja elämää.
    Hän toimi Helsingin yliopistolla assistenttina ja yliassistenttina ennen siirtymistään yksityisyrittäjäksi ja tietokirjailijaksi mm. IT-alalle.
    Vuosina 1982-1984 hän oli ensimmäisten joukossa toteuttamassa kaupallista 3D-tietokonegrafiikkaa Suomessa. Hän sai vuonna 1988 Jyvässeudun myöntämän Tietotekniikan Kansallisen Suurpalkinnon kehittämästään uudesta optisesta merkkien tunnistusmenetelmästä (OCR).
    1990-luvulla Tarkoma oli internetin hyödyntämisen edelläkävijöitä. Hänen oma verkkopalvelunsa pyöritti pitkään hyvin suosittua ilmaista suomi-englanti sanakirjapalvelua. 
    Tarkomalla oli kyky nähdä teknologian kehittyminen ja sen mahdollisuudet digitaalisten palvelujen toteuttamisessa ja taito kiteyttää tämä teoksissaan, joita syntyi useita.
    Hän oli laaja-alaisesti ja syvällisesti renesanssin henkeen kiinnostunut kaikesta taiteista ja uskonnoista luonnontieteisiin.
    Katolilaisena ja fransiskaanimaallikkona hänen mielenkiintonsa kohdistui Franciscus Assisilaiseen, jonka nöyryys ja voima Kristuksen seuraamisessa tekivät häneen vaikutuksen.
Tarkoma kirjoitti fransiskaanisuudesta: ”Fransiskaanisuus on Kristuksen työväline, jonka tulee kehittyä vastaamaan ihmiskunnan muuttuvia kiusauksia ja ongelmia.”
    Tarkoma oli perhekeskeinen ja välittävä ihminen, joka kuunteli ja neuvoi. Eläkkeellä hän vietti paljon aikaa lasten ja lastenlasten seurassa.

Marjatta Tarkoma
Jarno Tarkoman puoliso, OFS

tiistai 9. lokakuuta 2018

"Maalikkofransiskaani juhliva merk- vuottans Raumal"

Meille suomalaisille fransiskaaneille Rauma on historiallisesti tärkeä kaupunki. Paikkakunnalla nimittäin sijaitsi keskiajalla fransiskaaniveljien konventti. Vanhassa Raumassa sijaitseva Pyhän Ristin kirkko onkin rakennettu 1500-luvun alkupuoliskolla kyseisen yhteisön pyhätöksi. Siksi olikin erityisen merkittävää, että saatoimme juhlia 70-vuotista taivaltamme Suomessa juuri Raumalla yhdessä luterilaisten ystäviemme kanssa.

Kaksipäiväistä juhlasymposiumia vietetettiin kauniissa syyssäässä viikonloppuna 6.-7.10. Lauantaina ohjelmaan kuului fransiskaanimaallikoiden historiaa esittelevän valokuvanäyttelyn avaaminen, yhteisömme esimiehen Marko Pitkäniemen OFS urkukonsertti ja kirkossa järjestetty kompletorium. 



Sunnuntai oli juhlien pääpäivä ja silloin vietettiin myös sekä luterilaista että katolista messua. Jälkimmäisen vietti dominikaaniveli Gabriel Salmela OP. Raumalaisten
isäntiemme kutsusta myös fransiskaanimaallikot osallistuivat luterilaisen messun avustamiseen. Samassa ekumeenisessä hengessä kokoonnuttiin myös yhteen
keskustelemaan ja juomaan kirkkokahvit. 
Isäntämme ja emäntämme Taneli Ala-Opas ja Riitta Granroth esittelivät meidät raumalaisille ja veli Marko kertoi kuulijoille, keitä me oikein olemme ja mihin uskomme.

Paikallinen media oli kiinnostunut fransiskaanimaallikkojen vierailusta Raumalla, kuten saatoimme huomata maanantaina ilmestyneestä Länsi-Suomen jutusta. Onnitteluita merkkivuotemme johdosta saimme myös Franciscus Sällskapetilta ja anglikaanisilta tertiaareilta. Kiitos heille muistamisesta! 

Pax et bonum.


Teksti: Risto Mantovani OFS ja Elias Hämäläinen OFS nov; kuvat: Risto Mantovani

torstai 4. lokakuuta 2018

Vierailulla Kaarinassa

Kaarinan luterilaisen seurakunnan kirkkoherra Ville Niittynen tunnetaan fransiskaanien ystävänä jo aiemmilta vuosilta, jolloin hän toimi paimenvirassa Rauman seurakunnassa. Tuo Lounais-Suomen rannikkokaupunkihan oli keskiajalla maamme fransiskaanien keskus Viipurin ja Kökarin lisäksi. Niittynen halusi esitellä nykyajan fransiskaanimaallikkoja seurakuntalaisilleen ja kutsui edustajiamme puhumaan ikäihmisten kerhoon. Visiitti järjestyi viimein lokakuun alussa.

Meistä paikalle lupautuivat Risto Mantovani OFS ja Hanna Olin OFS, jotka yllättyivät osakseen saamastaan kiinnostuksesta: paikalle oli saapunut jopa nelisenkymmentä henkilöä.


Kirkkoherra Niittynen esitteli vieraat ja kertoi hieman yhteisestä historiastamme hänen kanssaan. Sisar Hanna ja veli Risto alustivat fransiskaanimaallikoista Suomessa ja fransiskaanisesta spiritualiteetista sekä esittelivät myös fransiskaanista kirjallisuutta. Lopuksi oli varattu aikaa kysymyksille ja keskustelulle. Tällaiset ekumeeniset tapahtumat ovat meille fransiskaaneille mieluisia ja hengellisesti antoisia.


Toivotamme lukijoille siunattua pyhän Franciscuksen muistopäivää 4.10. 2018. 
Pax et bonum!



Teksti: Risto Mantovani OFS ja Elias Hämäläinen OFS nov; kuvat: Risto Mantovani OFS