maanantai 26. syyskuuta 2022

Fransiskaanivieras USA:sta

Meille saapui maanantaina 19.9.2022 iltasella vieras USA:n Wisconsinin Milwaukeesta, joka on väestöltään suunnilleen Helsingin kokoinen kaupunki. Vieras oli nimeltään John Kaufmann ja hän edustaa USA:n kapusiineja (Ordo Fratrum Minorum Capuccinorum, OFM Cap.). Kyseessä on siis minoriiteista haarautunut fransiskaaninen veljeskunta, joka on perustettu vuonna 1525.
       Meitä ehti Riston johdolla tapaamaan häntä neljä fransiskaanimaallikkoa, eli Risto, Marko, Marjatta ja allekirjoittanut. Osallistuimme aluksi yhdessä iltamessuun Henrikissä, jonka jälkeen suuntasimme Markon ja Johnin kanssa hotelli Kämpin lobbybaariin keskustelemaan ja nauttimaan hieman iltavirvokkeita. Keskustelu kävi vilkkaana ja vieraamme kyseli meiltä kaikkea mahdollista Suomesta. Hän oli myös hyvin kiinnostunut kuulemaan jokaisen meidän henkilökohtaisen fransiskaanisen tien vaiheista. Veli John kertoi myös paljon USA:n fransiskaaneista ja muutenkin uskonnollisesta elämästä siellä. 
      Tapaamisen loppupuolella veli John kiitteli meitä yhteisömme aktiivisuudesta ja hyvästä vastaanotosta täällä. Hän ihmetteli kovasti, että vaikka meillä on näin pieni yhteisö Suomessa,  niin se on kuitenkin elävä ja toimiva. Saimme veli Johnista hyvin ystävällisen ja lämpimän vaikutelman ja toivomme kovasti tapaavamme hänet uudelleen.

Johannes Rein OFS nov. 

sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Rauman pyhän Franciscuksen päivät 

Tervetuloa kaikki pyhän Franciscuksen hengessä!
 8.–9.10.2022

PYHÄN RISTIN KIRKKO, RAUMA

OHJELMA  

LAUANTAI  8.10.  
Klo 16.00 Fransiskaanien jalanjäljissä, opastettu kierros vanhassa Raumassa  
Klo 18.00 Iltamessu, emerituspiispa Teemu Sippo SCJ 
• Urkumusiikkia vuosilta 1800–2000, Urkuri Marko Pitkäniemi OFS
• Iltatee seurakuntatalossa & Kompletorio 

SUNNUNTAI  9.10.  
Klo 10.00  Messu Pyhän Ristin kirkossa 
• Lounas seurakuntatalossa, 7 e uroa 
Klo 12.15  Seurakuntatalo 
• Luento, veli Emanuele Rimoli OFM 
• Franciscuksen Aurinko-laulun lyhyt selitys, Pauli Annala TT 
• Päätöskahvi 

LISÄTIETOJA
• Majoitus: Hotelli City, Nortamonkatu 18, 26101 Rauma, puh. 02 83769200, s-posti: hotelli@cityhovi.com. Ilmoita tunnus ”Franciscus-päivä” sisältää alennuksen.
• Liikenneyhteydet: Linja-autot Raumalle Helsingistä, Porista, Turusta ja Tampereelta. Junalla Turkuun ja Poriin, mistä linja-autolla Raumalle. Linja-autojen aikataulut numerosta 02004000 tai www.matkahuolto.fi. Omalla autolla Helsingistä tie E8 Turkuun, Porin suunnalta valtatie 12 ja Tampereelta päin valtatie 2, josta liittymä valtatie 12 Raumalle.
• Lisätietoja: Risto Mantovani OFS, puh. 050 5856513,  s-posti: mantovani.risto@gmail.com

tiistai 20. syyskuuta 2022

Pyhiinvaellus Hattulan Pyhän Ristin kirkolle 17.9.2022 


Perinteinen Hattulan pyhiinvaellus osui tänä vuonna kalenterissa Pyhän Ristin ylentämisen päivän jälkeiselle lauantaille, jolloin kukin taholtamme suuntasimme kohti Hämeenlinnaa ja Hattulaa. Valtaosa saapui paikalle järjestäjien tilausbussilla ja muutamia omilla kyydein, kuten allekirjoittanut. Vähän ennen klo 13.00, kun arvelimme kaikkien saapuneen perille, siirryimme isä Federico Spanòn ja Kaarina Kohon OP johtamina sisälle Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon, jossa meille oli järjestetty opas Vilppu Vuori Hattulan ev.lut. seurakunnasta. Hän kertoi meille lennokkaan elävästi kirkon historiasta ja upeista kalkkimaalauksista sen seinillä sekä holvauksissa. Vilppu Vuori oli myös itse rakentanut keskiaikaisten soittimien kopioita, joita hän esitteli meille vierailumme päätteeksi. Kaikki tuo oli varsin mielenkiintoista ja kiitämme Vilppua vaivannäöstä. 


Myös ristin kanto kirkon ympäri tehtiin lopuksi isä Federicon johtaessa kulkuetta ja Kaarina Kohon toimiessa ruusukon esilukijana. Tämän jälkeen nautimme vielä paikallisen luterilaisen seurakunnan tarjoamat kahvit sämpylöiden kera.  Kiitokset heille!       

Meitä fransiskaanimaallikoita oli paikalla kolme; Risto Mantovani OFS, Liisa Kärkkäinen OFS sekä allekirjoittanut.

Kiitämme Maallikkodominikaaneja ja Academicum  Catholicumia pyhiinvaelluksen järjestelyistä.

Johannes Rein OFS nov.

tiistai 23. elokuuta 2022

Hiippakuntajuhla Turussa 13.8.2022 

Vietimme tänä vuonna hiippakuntajuhlan Turussa. Juhlallinen autuaan Neitsyt Marian taivaaseen ottamisen juhlamessu vietettiin Turun tuomiokirkossa, entisessä katolisessa katedraalissa. Meitä fransiskaanimaallikoita oli paikalla viisi, veli Marko soitti kirkon suuria urkuja.

Messun alussa papiston kulkue emerituspiispan johdolla saapui kirkkoon Sibeliuksen Andante festivon soidessa. Katolilaiset kaikkialta maasta täyttivät kirkon miltei kokonaan. Messun kuluessa kantaesitettiin musiikin tohtori Terhi Dostalin autuaan piispa Hemmingin muistolle säveltämä orkesterimessu sekakuorolle, jousiorkesterille ja uruille. Sen esittivät Suomen Laulu ja Mikkelin kaupunginorkesteri. Upea esitys, josta nautimme suuresti! 


Muuten messun kulku oli melko tavanomainen. Koska kommuuniolle oli runsaasti osallistujia, oli papisto jakaantunut tasaisesti kaikkiin kolmeen päälaivaan. Hyvä totetutus. Messu päätetettiin Ave Maria- hymniin.

Messun jälkeen tarjoiltiin luterilaisten seurakuntien tiloissa kevyt lounas ennakkoon ilmoittautuneille.

Myöhemmin iltapäivällä toimitettiin vielä mariaaninen hartaus Koroisissa. 
Kulkue suuntasi Maarian kirkolta Koroisten ristille. Paikalla näkyy yhä ikivanhan kirkon kivijalkaa.
Johannes Rein OFS nov.

maanantai 25. heinäkuuta 2022






OFS-yhteisön kesäretki Porvooseen

Saavuimme Porvooseen kukin omia teitämme tiistaina 19.7. puolilta päivin. Tapasimme linja-autoasemalla, jossa totesimme meitä olevan vain kolme paikalla. Retkelle pääsi osallistunaan siis Risto Mantovani, Heikki Suominen ja allekirjoittanut. Mutta eipä siinä mitään, sillä reissu osoittautui kuitenkin varsin antoisaksi. Kiersimme läpi Vanhaa Porvoota ja lopuksi nautimme hyvän lounaan Riston suosittelemassa ravintolassa lähellä asemaa.
    Aloitimme kierroksemme asemalta lämpimässä poutasäässä. Jaoin osallistujille monistenipun, jossa esiteltiin lyhyesti sanoin ja kuvin Vanha Porvoo yleisesti,  Tuomiokirkko historioineen sekä vanha raatihuone samoin. Näillä eväillä vaelsimme sitten läpi kaupungin vanhan osan Tuomiokirkolle, jossa viivähdimme hetken keskustellen ja rakennusta tutkien. Jatkoimme myös raatihuoneelle, joka harmiksemme olikin suljettu. Olisin siellä halunnut esitellä salin, jossa säädyt istuivat Porvoon valtiopäivillä vv. 1808-1809. Tämän jälkeen katselimme vielä hetken vanhaa kaupunkia, ja siirryimme lopuksi lounaalle. Ruoka oli edullista ja todella hyvää sisältäen alkusalaatit, leivät sitten pääruoan ja kahvin. Risto tarjosi meille vielä jäätelöt lounaan päälle, kiitokset tästä vielä.
    Syötyämme totesimme iltapäivän kuluneen hyvin ja aloimme suunnistaa kukin kotiamme kohti sadekuuron sopivasti meitä saattaen.
Johannes Rein OFS nov.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

 Pappisvihkimys Pyhän Marian kirkossa


Fransiskaanimaallikkoja osallistui lauantaina 11.6.2022 Pyhän Marian kirkossa juhlamessuun, jossa diakoni Martti Savijoki SCJ vihittiin papiksi. Tunnelma oli hyvin lämmin, kun jo ties kuinka monennen kerran vihittiin katoliseksi papiksi nuori suomalainen mies. Kotimaistaustaisen papistomme määrä kasvaa pikkuhiljaa, ja näin meillä onkin jo useita uusia sielunpaimenia kutsumustaan seuraamassa.
   Juhlallinen messu alkoi siten, että musiikin soidessa saapuivat emerituspiispamme Teemu Sippo SCJ ja papisto kulkueena kirkon kuoriin. Papisto vietti messun yhdessä emerituspiispan johdolla, joka piti myös saarnan. Hyvin harras tunnelma syntyi papiston kätten päällepanemisen aikana, sekä kun koko paikalla oleva seurakunta yhdessä luki ääneen latinaksi Kaikkien pyhien litanian.
     Muuten messu kulki totuttuun tapaan kirkon ollessa melkein täysi. Aivan lopuksi nyt jo uusi pappimme isä Martti lausui kiitoksensa ja kertoi muutamin sanoin itsestään sekä kiitti ohjaajiaan. Hän kertoi lisäksi olleensa alkujaan helluntailaistaustainen. Isä Martilla on voimakas, selkeä ääni ja hän laulaa varsin hyvin.
     Messu päätettiin loppukantaattiin, jonka soidessa papisto, emerituspiispamme  ja isä Martti siirtyivät kulkueena pois kirkkorakennuksesta. Paikalla ollut seurakunta tervehti kulkuetta tämän sivuuttaessa.

Johannes Rein OFS nov.